Tällä kurssilla palkittu kuvajournalisti Vesa Tyni kertoo journalistisen henkilökuvaajan arjesta ja siitä, miten kertova henkilökuva syntyy.
Tutustumme tekniikkaan ja tarinoihin kuvien takana ja tietysti myös siihen, millaista asennetta ja heittäytymistä henkilökuvaus vaatii kuvaajalta.
Kurssilla Vesa kertoo tarinoita kuviensa takaa ja esittelee journalistisessa henkilökuvassa käyttämiään valaisutekniikoita kuvien ja kuvausdemojen avulla. Kuvausdemot sisältävät yhden ja kahden salaman tekniikoita. Mukaan mahtuu myös paljon keskustelua jolla voidaan vaikuttaa kuvausdemojen sisältöön.
Vesa Tyni on valokuvaajamestari ja kuvajournalisti, joka tekee pääasiassa henkilökuvia lehtiin ja omiin projekteihinsa.
Vesan tavaramerkkinä on tuoda kerronnallisuutta kuviinsa omalla persoonallisella valaisutyylillään. Vesa vastaanotti Sukupuolena ihminen -projektistaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2019 ja hänet valittiin vuoden freelance-journalistiksi vuonna 2020.
Tällä hetkellä Suomea kiertää Tynin ja Niemisen yhteisprojekti Mielimaissa, jonka kuvissa ja tarinoissa syvennytään masennuksen maailmaan.
Tutustu Vesan työskentelyyn täällä:
www.vesatyni.com
www.mielimaissa.fi
Koulutuksen hinta 170 € sis alv 24%.
Hinta sisältää lähiopetuksen ja kahvit/teet. Hintaan ei kuulu ruokailuja, mutta VVI:llä on opiskelijoiden käytettävissä keittiö, jossa voi valmistaa ja nauttia omia eväitä.
Kurssimaksu suoritetaan ennen kurssin alkua. Varaudu esittämään tosite maksusta.
Osallistumisen voi perua kuluitta viimeiseen ilmoittautumispäivään asti.
Jos osallistuminen perutaan viimeiseen ilmoittautumispäivän jälkeen, VVI:llä on oikeus periä koko osallistumismaksu.
Sairastapauksissa osallistumisen voi perua kuluitta lääkärintodistuksen esittämällä myös viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.
Ilmoittaudu heti ja varmista paikkasi tällä mielenkiintoisella kurssilla!
Viimeinen ilmoittautumisäivä 31.8.2023. Kurssille mahtuu vielä muutama osallistuja lisää! Voit ilmoittautua edelleen.
Tästä pääset ilmoittautumislomakkeelle
1-2 työpäivän kuluessa ilmoittautumisesta saat sähköpostitse ilmoittautumisvahvistuksen. Ilmoittautumisajan päätyttyä lähetämme kurssikutsun ja laskun osallistumismaksusta.
Kurssille mahtuu Min. 5, ja max. 30 osallistujaa.
Lisätietoja saat tarvittaessa VVI:n toimistosta vvi@vvi.fi.
Päivän aikataulu on suuntaa antava ja muuttuu tarvittaessa niin, että tilaa vapaalle keskustelulle ja kysymyksille jää riittävästi. Päivän aikana pidetään tunnin lounastauko. Omia eväitä on mahdollista nauttia VVI:n keittiössä tai lähteä lounaalle ulkopuolelle. Suosittelemme omia eväitä, koska lähistön lounaspaikat eivät ole välttämättä auki viikonloppuna.
10.00 – Tarinoita kuvien takaa
12.00 – Lounastauko
13.00 – Keskustelua/Valaisudemoja
15:00 – Tauko
15.15 – Keskustelua/Valaisudemoja
17.00 – Koulutus päättyy