ProWay - Valokuvaajan videokurssi 1.-2.10.2022

Kuva: Super Otus Oy

Viikonlopun tehokurssi videotuotannosta valokuvan ammattilaisille ja harrastajille. Kurssilla tutustutaan videon tekemiseen järkkärillä, sillä laitteella, joka valokuvaajalla on muutenkin olemassa. Katsotaan mitä muuta kalustoa videon tekemiseen tarvitaan. Puhutaan erilaisista käsitteistä, asetuksista sekä käsikirjoituksesta. Otetaan myös äänen käsittely haltuun. Suunnitellaan ja kuvataan ryhmätöinä pieni kokonaisuus, joka myös ohjatusti editoidaan valmiiksi. Kurssilla saat erittäin hyvän lähtölaukauksen laadukkaampien videoiden toteuttamiseen.


Toteutus

Kurssilla tutustutaan videotuotannon välineisiin, harjoitellaan niiden käyttöä ja toteutetaan pienryhmien omat videoprojektit työpajoissa.

Oma kamera ja mahdollinen oheislaitteisto (kamerajalusta, äänityslaitteisto, valaisimet) kannattaa ottaa mukaan. Omille välineillä tapahtuva harjoittelu on jatkon kannalta hedelmällisintä.

Koulutuksessa käytetään monipuolisesti erilaisia valokuvaajan käytössä olevia videointivälineitä. Editoinnissa käytössä on Adobe Premiere Pro, mutta jos olet aikaisemmin sinut jonkin muun editorin kanssa, voit toki sitä käyttää.


Koulutuksen hinta

Koulutuksen hinta 334,80 € sis alv.

Kurssimaksu suoritetaan ennen kurssin alkua.

Hinta sisältää lähiopetuksen. Hintaan ei kuulu ruokailuja, mutta VVI:llä on opiskelijoiden käytettävissä keittiö, jossa voi valmistaa ja nauttia omia eväitä

Ilmoittautuminen ja lisätiedot

Ilmoittaudu viimeistään 23.9.2022 ilmoittautumislomaketta käyttäen tai vvi@vvi.fi

1-2 työpäivän kuluessa ilmoittautumisesta saat sähköpostitse vahvistuksen ilmoittautumisestasi sekä kurssikutsun ja laskun osallistumismaksusta.

Kurssille mahtuu max. 20 osallistujaa.

Lisätietoja saat tarvittaessa VVI:n toimistosta.

Kurssiohjelma

Päivän aikana pidetään tunnin lounastauko. Omia eväitä on mahdollista nauttia VVI:n keittiössä tai lähteä lounaalle ulkopuolelle. Suosittelemme omia eväitä, koska lähistön lounaspaikat eivät ole välttämättä auki viikonloppuna.

Lauantai

10.00 – Terminologiaa ja asetuksia
Videokuvauksen perusteet,
teoria ja käytännöt. Ääni.
Laitevinkkejä.

12.00 – Lounastauko

13.00 – Oman kameran asetukset,
äänen hallinta.

14:00 – DEMO: Haastatteluvideo.
Valaisu, kuvaus ja leikkaus.

15.00 – Kahvitauko

15.20 – DEMO JATKUU

16.00 – TYÖPAJA:
Projektin suunnittelu ryhmissä.

17.00Koulutus päättyy

Sunnuntai

9.00 – TYÖPAJA:
Projektin kuvaaminen.

12.00 – Lounastauko

13.00 – TYÖPAJA JATKUU:
Leikkaus ja viimeistely.

15:00 – Työpajavideoiden ensi-ilta ja
palaute.

16.00 – Koulutus päättyy